Kova työ, mihin sillä pääsee?

Mietiskelin juuri tulevaisuuttani ja tajusin että yhteishaku alkaa ensi maanantaina. Eli tarkemmin sanottuna 24h ja 21min aikaa siihen että on kolme viikkoa täyttää tuo lomake ja päättää se mitä tulevaisuudeltaan haluaa .. 

Minulle on aina sanottu että kova työ auttaa pääsemään tavoitteisiin, pitää vain tietää tavoitteensa. Mutta entä jos ei olekkaan varma? Entä jos haluaa vain miettiä ja punnita vaihtoehtoja vielä pitempään?

Viikko sitten kävin tutustumassa ammattikoululla, kolmella eri linjalla koska en ollut varma mitä haluan. Vaikka sen pitäisi saada ehkä sen jonkin napsahtamaan päässä ja ajatuksen 'juuri tätä mä tahdon' -syttymään. Entä jos tulee vain tunne: 'tätä mä en ikinä, never ever haluu tehä'? Mikään niistä ei tuonu sitä AHAA -elämystä. Ainoastaan Catering-alalla, kokki ja tarjoiliapuolelle tutustuminen tuotti tunteen, tätä mä en ikinä, never ever halua tehä, mun pää räjähtäis siellä varmaan ennen kuin olisin ehtinyt käydä sitä kolmea vuotta tätä koulua.(pahoittelen jos pahoitin jonkun tällä alalla olevan mielen, mutta se ei todellakaan ollut minua varten)

Raksapuolelle tutustuminen sai pienen kiinnostuksen ehkä syttymään, tai sitten se vain liittyi kehittäviin keskusteluihin Emman kanssa ja naureleskuun siitä kuinka monta haaparantalaista tarvitaan laittamaan katto :D Joo, me todellakin keskityttiin sen puisen hökötyksen rakentamiseen - meistä tulis kato tosi hyviä työnjohtajia hey.

Kaivosalalla kävin tutustumassa ensimmäisenä, se taas sytytti suuremman kiinnostuksen. Mutta en ole siitäkään varma, ehkä pitäisi käydä uudelleen? Mutta millos kävisit? Niinpä niin. Ehkä pitäisi ottaa riski ja yrittää vain tehdä useampi virhe joista yrittää oppia. Mutta tiedän mikä haloo siitäkin syntyisi. Miksi mikään ei ole helppoa?

Seiskalla aloin odottamaan yhteishakua innolla, kasilla epäröin kun huomasin ystäväni vaikeudet ja nyt, nyt vain toivoisin että se ei olisi vielä, että saisi aikaa miettiä, koota ajatuksia voidakseen olla varma että tämä se nyt on, se mitä oikeasti tahdon.

En oikeastaan tiedä mikä sai minut nousemaan näin yöllä sängystä ja alkamaan kirjoittamaan tätä, mutta silti oli pakko tulla ja avautua. Ahdistavaa tämä aika. Ensi viikolla olisi 3 koetta, stressaavaa mietiskelyä liittyen yhteishakuun, ongelmia ystävien kanssa ja niin edelleen. Miksei elämä ole helppoa? Voisipa vielä olla pieni ettei tarvitsisi vielä astua ratkaisevaa askelta aikuistumista kohden. Se pelottaa, enkä häpeä myöntää sitä.
Yhteishaku = Kolmas pelkäämäni asia.

- Beast

" Se on karu totuus, karu totuus, etten mä voi styylaa enää sun kaa .. "

" Se on karu totuus, karu totuus, etten mä voi styylaa enää sun kaa. Ei oo paluut, ei tulevaisuut. Parempi on erillään, jos päivittäin me vaan riidellään. Eri asioita elämästä etsitään, sitä painetta kestä kovin pitkään. "


No, ehdinkin jo miettimään, että oho jatkuupas tätä pitkään. mutta sitten .. sitten tiputit sen pommin, ihan yhtäkkiä vain. Sinua ahdisti, suhde oli kuulemma muuttunut liian vaklituiseksi ja sen vakaus pelotti ja ahdisti sinua. Erosimme, jätit minut viestillä. Se jos mikä sattui. Olenko silti tyhmä, koska toivon että voisimme vielä olla ystäviä ja nähdä, hullutella ja värkätä vanhaan tapaan? No, ehkä tästä päässään taas eteenpäin, katse tulevaisuuteen ja positiivinen mieli eikö niin? Ehkä se on, tai on ollut niin, mutta minä en enää ole kovin varma siitä onko se totta, ja onnistuuko se. Yritän, jaksan silti yrittää sillä en halua jäädä itsesääliin rypemään. Kyllä tästä selvitään, jos ei kunnialla niin ainakin nauraen kaikkien kolahdusten ja muiden jälkeen :D Se positiivinen mieli, niinhän?
Mutta silti, iloisempiin aiheisiin. Ehkä, maybe, hyvällä tuurilla ja toivottavasti muuttaisimme. Silloin se suurin unelmani ehkä saattaisi toteutuakkin. Awesome. Kävimme eilen katsomassa uutta taloa, ja se oli yhdellä sanalla sanottuna I-H-A-N-A ! Mä niiiin rakastuin siihen. Haaparannalle 10km, maata 12 hehtaaria, iiiiso ja avara piha, ihana talo, iiiihanat laattalattiat joka huoneessa, pihalla kolmen hevosen talli, iiiso tarha jossa pihatto, iiiso alue joka on tarkoitettu kentäntapaiseksi, ei aitoja tosin, koko piha aidattu ja kaikkein paras: VAIN 200M LINKKAPYSÄKILLE! <3 Oioioioioi <3 Joo, myönnän nyt ehkä vetäväni liian lujaa? mutta tosiaan, Isä oli jo melkein hevosta ostamassa vaikka emme ole edes varmoja muutosta :D Mutta se olisi silti mahtavaa, miettien nyt kumminkin pitkän unelmani käyvän pian toteen. Kymmenen vuotta olen siitä haaveillut, ihan niin kauan kuin olen hevosten seurassa roikkunut. Ne ovat jotain uskomattoman ja sanoinkuvaamattoman ihanaa. Mutta toisaalta vaikka täten voisitte arvella että olen vain yksi heppahöperö joka vain tahtoo hevosen? Ehei, kyllä minä tiedän siihen liittyvän vastuun ja tiedän ettei se ole leikkikalu.
Siirin kanssa tässä katselimme vasta kuvia, ja keskustelimme niistä. Kyllä juu, juttelemme kuvista :D Ja todellakin, tuo koira puhuu. (Lue: piipittää ja vinkuu) Se tapittaa kuvia sylissäni istuen, ja piipittää kun kuva jätetään ja vinkuu kun kuva poistetaan - tämä on siis juu tutkittu juttu :D Aina kun kuva on hiukan tärähtänyt tai rajaus huono, se vinkuu ja kun kuva on täydellinen, pikku karvakasa piipittää. Söpöä eikö? :3 
Tämä eka postaus oli aika outo, mutta yrittäkää saada ajatuksenjuoksustani jotain selville, joohan?
- Beast

Kuvien katseluhan on väsyttävää :3